Mestaruusturnaukseen!

Niinpäs siinä sunnuntana kävi, että oltiin voitokkaita salibandyn Saksanmestaruusturnauksen karsintapeleissä.
Edessä oli aikainen herätys ja lähtö Frankfurtista vähän ennen kasia aamulla. Eka peli Ludwigshafenissa kymmeneltä.

Eka peli aina nihkeä, mutta voitoksi se kuitenkin taipui lukemin 7-4, jos oikein muistan. Isäntäjoukkue Ludwigshafen joutui nöyrtymään. Kaksi lohkoa oli tarjolla, kussakin kolme joukkuetta. Lohkon ekat pelasivat sitten toisen lohkon kakkosia vastaan. Voittajat niistä lopputurnaukseen. Eli kolme peliä oli yhdessä päivässä jaksettava.

Idän suunnalta turnaukseen oli osallistumassa Dessau ja Zwickau, joista Dessau pelasi meidän lohkossa. Hävisivät Ludwigshafenille jotain 5-7. Ei pöllömpi suoritus, kun kenttäpelaajia oli vain kuusi.
Skandinaaviset veteraanit oikein innostuivat Dessauta vastaan ja seurahistoriaa uudistettiin. Uudet ennätysvoittolukemat kirjoitetaan numeroin 27-0. Ehkäpä olisi syytä saada sääntö, että maalieron ollessa vaikkapa 15, peli keskeytettäisiin toisen voittoon.

Tuolla voitolla oli lohkovoitto siis meidän ja edessä oli vielä yksi peli toisen lohkon kakkosta Schriesheimia vastaan, joka pelasi hyvin Kasselia vastaan (joka taas kertaalleen onnistui meidät päihittämään). Väsymys jaloissa alkoi jo painaa ja vastustajan kaverit näyttivät olevan keski-iältään vähintään kymmenen vuotta nuorempia.
Tekniikka vielä kuitenkin pelasi ja finaaliturnaukseen Hochdahliin on suunta. Lukemiksi lopulta taululle tuli rumat 26-5. Maalinteko tuntuu joukkueelta onnistuvan. Ainakin heikompia vastaan. Onnistumisia tarvitaan sitten finaaleissa, kun vastassa on todella hyviä joukkueita.

Taitaapi turnaus olla Suomen juhannuksena 19.-20.6. Fanimatkoja on vielä tarjolla 😛

Butzbach Open -sailbandyturnaus

Kuten eilen mainittu, niin lauantaina oli salibandyturnaus, joka ei mihinkään liigaan liittynyt, vaan oli ihan vain tuommoinen Open-turnaus, jossa oli kaikkiaan jopa kymmenen joukkuetta aina pohjoisesta Kasselista ja eteläisestä Karlsruhesta saakka.

Meillä Frankfurtilla oli pelaajia tarjolla jopa niin paljon, että jakauduttiin kahteen joukkueeseen. Ykkösjoukkueeseen sijoitettiin nippu parhaita pelaajia, jotta turnausvoittoon olisi mahdollisuus.

Eli kakkosjoukkueen pelejä pelasin siis. Pelit olivat lyhyitä, vain 15 min kestäviä. Yhdeksän pelaajaa (eli kolme kenttää) kun oli, niin eipä 3-4 kertaa enempää ikinä kentällä päässyt per peli olemaan. Ja kun maalintekovastuu oli hyvin pitkälti kentän harteilla, jossa pelasin, niin äärimmäisen suurta menestystä ei koettu. Ja 9 pelaajasta kaksi oli tyttöjä ja neljä oli pelaamassa turnauksessa ensimmäistä kertaa. Suuria odotuksia ei siis asetettukaan.

Alkulohkon pelit meni yhtä lukuunottamatta varsin hyvin. Marburgille hävittiin, vaikka piti voittaa. Sitä myötä tultiin sitten kahden joukkueen kanssa tasapisteisiin taistelemaan lohkon toisesta sijasta. Vaan kun ekassa pelissä mietittiin lähinnä vielä, että mitenkä mailasta tulisi pitää kiinni, niin maalieron turvin jäätiin sitten lohkossa kuitenkin neljänneksi. Ja loppusijoitus oli kahdeksas. Jos oltais eka peli hävitty vähän pienemmällä maalierolla, tai oltais Marburg voitettu, niin oltais oltu vähintään neljäs. Pahus!

Vaan Ludwigshafenia vastaan oma peli sujui mainiosti. Kolme maalia tuli riemukkaasti täyteen ja voitto taisi tulla maalin erolla 5-4 tms. Hattutempun viimeistelin hienosti röyhkeällä maalille nousulla, joka tosin katkesi karkeaan sääntörikkeeseen, kun maila tai jalka jalkoihini siten osui, että siirryin lentoradalle. Ja juuri ennen kuin maahan takaisin mäjähdin sais vielä kosketuksen palloon ja itse ilmassa leijuen pallon maaliin siirsin. Varmaan hienoimpia maaleja mitä oon tehnyt.

Salibandyssa ei toisaalta saa hypätä, joten en tiedä miten tuo olisi pitänyt tulkita, jos sääntöjä olisi tiukasti noudatettu. Rikkeen seurauksena ilmalentoon kuitenkin jouduin.

Ehkä pitäisi sääntöjä kerrata. Varsinkin kun tuossa turnauksessa vielä kaksi peliä tuomaroin. Hyvällä tietämyksellä siis tuomarina toimin. 🙂