Savusukellusta

Eilen taas koettiin mielenkiintoisia hetkiä meidän talon lämmityksen kanssa. Tultiin ajokoulusta yheksän aikoihin viimein kotiin suihku mielessä. Yllätykseksi yläkerran väki oli ilmeisesti pitänyt kylpylää asunnossaan ja lämmintä vettä ei ollut, eikä myöskään lämmitystä (ilmeisesti myös lämpöpatterit menevät pois päältä, kun lämpöä ei ole tarpeeksi. Veden lämmityksellä on kai etusija, eli jos lämmintä vettä ei ole, niin myöskään lämpöpatterit ei lämpene, koska lämmityslaite keskittyy ensin veden lämmitykseen, sitten ohjaa sen pattereihin).

Kellarista kävin katsomassa lämmityskojetta, joka näyttikin, että lämmitin on sulkeutunut/pois päältä. Jotain uutta osaa oli edellisten tapausten jälkeen asennettu, mutta kone näytti samalta. Painettuani palautus-nappia, alkoi kone taas hyrskyttelemään, mutta samalla myös työntämään savua yhdestä putkesta huoneeseen. Talon piipusta alkoi myös savua tulemaan, joten ajattelin homman olevan ok. ”ehkä röörit on kylmät, eivätkä vielä vedä kunnolla”, ajattelin ja palasin sisälle. Törmäsin yläkerran polakkiin portaikossa ja kysyin, että onko heillä lämmitä vettä. ”jaa, ei taida olla.. ei ole mun ongelma!”, mister Kwak (ovat oikeasti ton nimisiä!) ilmoitti. Hieno mies.

Savua alkoi sitten puskemaan kellarista vähän enemmän, kun kyse ei sitten ollutkaan ”kylmistä rööreistä”. Käytyäni vielä kameran kanssa kellarissa savusukeltamassa ja kuvaamassa, kävin vuokranantajien luona, jotka olivat sopivasti tulleet kotiin. Lyhyen yhteisen savusukelluksen jälkeen palattiin takaisin ulos yhdessä tilannetta ihmettelemään. Tässä vaiheessa lämmitin oli sulkenut itsensä taas automaattisesti, joten savun tuotto onneksi lakkasi.

Tänään paikalla on ilmeisesti jo käynyt korjausmies. Saapi nähdä onko tänä iltana ajokoulun jälkeen lämmöt päällä vai ei…

Talo, jossa asutaan on siis ns. kahden perheen talo. 2x n.65 neliötä. Täällä päin moisessa tilassa asuu yleensä max kaksi henkeä. Meidän muuttaessa sisään, jouduttiin vähän jopa vakuuttelemaan, että mahdutaan koiran kanssa asuntoon ihan hyvin. Nyt eläkerrassa asuu vakiona mister Kvaak, rouva Kvaak ja lapsi Kvaakkvaak. Lisäksi uroskvaakin veli/veljet/työkaverit käyvät useamman kerran viikossa kyläss ja suihkussa(!). Samahan tuo muuten olis, mutta talon vesiboileri on varmastikin suunniteltu siten, että siinä on aina sopivasti lämmintä vettä 2+2 hengelle. Nyt yläkerrassa kylvetään tuota isommalla määrällä. Ei ihme, että lämmin vesi loppuu ja varokytkimet laukeavat, kun puolalainen kylpyseura läträä.

Hienoja naapureita. Varastoivat lisäksi polkupyöriään meidän puutarhassa. Kunhan puutarhakalusteet noudan kellarista pihalle, lähtee pyörät meidän pihaa rumentamasta. Siihen asti olkoon meidän pihalla. Tämmöstä meillä. Ruoka jäähtyy. Ädjö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: