Oodi jäätelölle

Ei huolta, en ala runoilemaan kuitenkaan mitään.

Ajattelin kuitenkin, että kunnia jäätelöstä sille, jolle kunnia kuuluu. Wikipediasta koetin jäätelön keksijää löytää, mutta sellaista ei pystytä nimeämään. Harmillista, olisin jo ollut jo nimeäni siihen suuntaan muuttamassa.

Wikipediassa kerrotaan:”Jäätelön keksijästä tai alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta esimerkiksi Persian, Kiinan, Mesopotamian, Egyptin, Kreikan ja Rooman muinaishistoriasta löytyy todisteita sen varhaisesta käytöstä. Alkuperäinen jäätelö oli jäädytettyä hunajaa ja vuohenmaitoa. Myös useat muut kansat ovat nauttineet murskattua jäätä tai muita jäisiä jälkiruokia erilaisten makeiden hedelmien tai hunajan kanssa. Joidenkin tarinoiden mukaan Aleksanteri Suuri nautti tällaisia viileitä herkkuja Intian sotaretkellään.”

Viikonloppuna paikallisessa kiinalais-mongolialaisessa, kun käytiin taas herkuttelemassa, piti jälkkäriksi vetää neljä kulhoa pehmistä, vaikka oli jo maha ruoasta täynnä. Aina jäätelöä vielä yksi annos menee.

Ben&Jerrylläkin on uusia lupaavalta kuulostavia makuja tullut ohjelmaan. Niitä kun pääsis maistamaan. Kalliita ovat vain mokomat. Toivottavasti osutaan joskus samoihin kekkereihin tutun Ben&Jerry-edustajan kanssa.

Mongolialaisessa buffetissa oli muuten tarjolla taas vähän erikoisempia herkkuja. Viimeksi jo maistoin kengurua ja strutsia, mutta tällä kertaa oli lisätä krokodiiliä. Aika hassua oli. Vähän viitettä kalanmakuun, mutta koostumukseltaan lihaa. Tai jotain siihen suuntaan.

Noni! Nyt tuli nälkä.

Meenpä lämmittämään lounasta. Kiitoshei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: