sampopampo yllätti

Suureksi yllätyksekseni sain viime viikon lopulla puhelinsoiton Sammolta. Laitoin sinne siis sähköpostia, että en oikein sulata niitä kk-maksuja ja korkoja joita koettivät saada.

Ilmeisesti ulkomailla asuminen ja vihjaaminen, että asioista enemmän tietävien tahojen mukaan ko. kulujen periminen voidaan tulkita kohtuuttomaksi, auttoi asiaa. Nimittäin kulut mitätöitiin ja tilin lopetuskin onnistui samalla puhelulla.

Ekan kerran kun soittivat, niin sanoivat että neljä muistutuskirjettä olivat jo lähettäneet. Toisen puhelun aikana selvisi, että eka kirje oli jo tullut takaisin ja asiakastietoihini oli tullut merkintä, että osoite on tuntematon. Toinen, kolmas ja neljäs kirje olivat jääneet lähettämättä, kun osoitetta ei ollut. Mieluusti olisivat kuitenkin siitäkin laskuttaneet. Reilua.

Mutta lopulta tilanteessa kävi kuitenkin hyvin. Vähän paha maku jäi suuhun, mutta lopputulos kuitenkin tyydyttää. Ei tarvise Sammon odotella minua asiakkaaksi, eikä kenenkään nyt tämän merkinnän takia kannata harkita Sampoa pankikseen, vaikka tilanne sopuisasti raukesikin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: