Omatekoisesta jäätelöstähän tuli aika hyvää. Rakenteeltaan siitä tuli vähän hilemäistä, eikä ihan samanlaista kuin “oikea jäätelö”. Sokeria tuli ehkä vähän liikaa ja jäätelö oli vähän turhan makeaa. Samoin sen koostumus muuttui nopeasti tuosta hilemäisestä jäätelöstä nestemäiseksi. Suli siis aika nopeaan. Ehkä olisi pitänyt antaa koneen pyöriä vielä pidempään, jotta koostumuksesta olisi tullut tanakampaa.
Mutta täydellisen kotijäätelön reseptin metsästys alkakoon. Jos kokeilis keksijäätelöä seuraavaksi tehdä.
Töissä on täydellinen kaaos. Perkele. Ei auta kuin skipata tauko ja palata töihin. Kiittimoi.
Ostin vähän aikaa siten ebaysta parilla eurolla jäätelökoneen (postikulujen kanss taisi olla yhteensä 7,50e koko vehje). Eilen tuli kaupasta ostettua vaaditut tarpeet, joten tänään voisi testata jäätelön tekoa.
Maito, kerma + mausteet -yhdistelmässä saapi jo jotain aikaan. Munaa voi käyttää jotenkin kans ilmeisesti. Ainakin jossain ohjeessa oli sekin mainittu.
Laite on melko yksinkertainen. Laitteen kulho pakastimeen 12 tunniksi jotta mystiset nesteet kulhon reunan sisällä jäätyvät. Sitten jäätelöseos sekaisin, kulho kaapista ja seos siihen. Sitten laitteen sekoitinosa isketään kulhon päälle ja laite kytketään päälle. Sekoitinosa hämmentää seosta sitten kai jonkun 20 min, jonka jälkeen jäätelön pitäisi olla valmista.
Kävin tänään esikatsomassa vaihtoehtoista asuntoa meille. Ihan vaan varalta, jos yhteiselo yläkerran uusien puolalaisten kanssa toimikaan. Puolattaren synttäreitä varten äkkiä meidän puutarhaan pystytetty lautasantenni komeilee edelleen keskellä meidän pihaa. Pitänee käydä säätämässä vähän mikropäätä vinoon tai vetää kaapeli itellekin siitä, jos ei muu auta. Pari viikkoa ja viikonloppua on ollut itänaapurilla aikaa siirtää lautanen parvekkeelleen tai kiinnittää se seinään omaan kerrokseensa…
Vaan ei ollut uudesta asuntoehdokkaasta mihinkään. Kätevästi kahden talon päässä työpaikasta olisi ollut. Etäisyys tarkoittaa suoraan myös sitä, että tuo vaihtoehtoinen arjen kehto sijaitsee “keskellä” teollisuusaluetta. Ikkunasta oli kauniit näkyvät joidenkin autopajojen takapihoille, joissa opelit kasvoivat ruostetta. Asunnossa itsessään ei sinänsä ollut mitään vikaa. Mitä nyt keittiöön pitäisi ostaa kaikki (siis ihan kaikki kaikki. Liitännät seinässä olisi ollut vain tarjolla koneille ja helloille). Tilaa olisi ollut 10 m2 nykyistä enemmän suurin piirtein samalla rahalla, mutta eipä tuo oikeasti tule kyseeseen. Onpahan nähty.
Taisin olla katselmuksesta 10min jälkeen pihalla takaisin kävelemässä takas töihin. Tulin, näin, poistuin.
Kaljan jälkeen saksalaisten suosikkijuoma lienee Apfelschorle, tai Apfelsaftschorle, miten itse kukin haluaa juomaa nimittää. Kyse on siis periaatteessa omenamehun ja mineraaliveden sekoituksesta.
Kieltämättä sekoitus on hyvä ja useasti ulkona syödessä tulee itsekin juomaksi tuo valittua. Kolaa ja fantaa ei aina jaksa, eikä kaljaakaan, joten apfelschorle toimii oikein hyvin.
Saksalaistumaan siis vain kaikki ja Lidlistä porevettä ja omenamehua ostamaan ja sekoittamaan. Sekoitussuhde pitänee itse kunkin löytää ihan itse. Omenalta sekoituksen pitää tietysti maistua, mutta poreetkin pitää olla hyvin mukana. 50-50? Vähän tietysti riippuen omenamehun vahvuudesta. Jotain tiukkaa täysmehua pitää tietysti vähemmän laittaa kuin jotain valmiiksi laihennettua.
ei ole kauaa kuin oli lomaan vielä seitsemän viikkoa. Kaksi viikkoa on jo siis taputeltu. Jee!
Kohta voi jo pakkaamisen aloittaa
Päivi ois jo varmastikin pakkaamisen aloittanut, mutta jarruttelin vielä vähän. Viikkoa ennen voi ehkä jo alkaa vähän kamoja kohti matkalaukkua siirtelemään, mutta nyt on vielä ehkä vähän liian aikaista.
Eilen oli taas salibandyssä pelipäivä. Kaksi peliä Butzbachissa Müsteriä ja Dümpteniä vastaan. Kartalta löytyvät nuo paikkakunnat jostain Düsseldorfin pohjoispuolelta, eli olivat joukkueet reilusti yli 200km peleihin matkanneet. Tällä kertaa Frankfurtin hikisten pelipaitojen päällevetäminen kiinnosti seuran jäseniä edelliskertaa enemmän ja kasassa olikin jo ennakkon erittäin hyväksi arvioitu porukka.
Perinteinen aamustartti kuitenkin otettiin ja ekan pelin ekan erän jälkeen taululla oli 0-2 lukemat vastustajan hyväksi. Tuurin piikkiin laskettiin vastustajan osumat ja jatkettiin omaan peliin keskittymistä. Olihan kyseessä jo toinen kerta isolla kentällä (no, kolmas peli, mutta toinen päivä), joten harjoittelun piikkiinkin laitettiin alakynsi.
Frankfurtin mylly jauhoi sitten kahdessa seuraavassa erässä kuusi maalia ja loppulukemat 6-2 nostatti mielialaa. Itse en tehoillut enkä jäähyillyt. Turausta siis vain. Seuraava peli oli ohjelmassa hienosti viiden tunnin tauon jälkeen. Suurin osa joukkueesta lähtikin sitten Butzbach-Cityn keskustaa katsomaan. Ennen kuin ehdittiin kunnolla keskustaan saapua, olimmekin jo kaupunkin ulkolaidalla. Nälkäämme kävimme tyydyttämässä paikallisessa italialaisessa nopeilla hiilareilla pastaa napaa kohti siirtäen.
Toiseen peliin saatiin vielä Tom ja Thomas kentälle tutkapareilemaan lisävahvistukseksi. Pian alun jälkeen taululla olikin jo nätit lukemat. Lopussa taululla seisoi rumat luvut, 17-6 meille. Aikamoista löysäilyä pelin ratkettua suhteellisen nopeasti. Ei vastustajalle 6 maalia tarvitsisi antaa, vaikka itse 17 tekisikin. Omat tehot hiipyivät 1+1:een virallisesti. Pari syöttöpistettä taisi tilastoista jäädä uupumaan, mutta niin käy joskus.
Porukka oli lopputuloksiin varsin tyytyväistä. Eikä tietysti syyttä. Seuraavat pelit onkin sitten täällä Frankfurtissa 14.11.
Ei tullut lääkäriltä tänään urheilukieltoa. Outo kipu on tuntunut oikealla puolella rinnan alapuolella aina välillä syvään hengitäessä tai jotain rankempaa tehdessä (vau, teen välillä jotain rankempaakin kuin syvään hengittäminen .
Muuten tuommoisesta en olisi välittänytkään, mutta kun kipu parin viime päivän aikana oli vähän yltynyt, niin ajattelin hakea asiantuntija lausunnon. Lääkäri arveli jotain lihas-/rustovammaa, mutta virallista syytä ei keksitty. Täällä lääkärit laskuttavat hoitotoimenpiteistä sairaskassaa, joten lääkäri keksi, että parempi kuitenkin EKG-kuvat ottaa. Varmaan hyvät rahat saavat siitä.
No, eikun vaan taas hetkeksi odottamaan kuvauksiin pääsyä. Aika vaivaton toimenpide. Ekaa kertaa moisessa olin. Imukuppimaiset sensorit tuli ranteisiin, nilkkoihin ja eripuolelle rintakehää. Sitten piti maata vähän aikaa paikallaan ja valmis.
Kaikkien varmasti suureksi yllätykseksi ei EKG-nauhalla mitään näkynyt, joten joidenkin tod.näk. lihastulehduskipulääkkeiden voimin eteenpäin. Voisi varmaan tarkemminkin katsoa mitä nappeja sitä nyt vähän aikaa saapi syödä… Tietämättöön vielä douppausta harrastaa. Ikäänkuin taas sunnuntaina olevana salibandy-päivänä ketään ikinä testattaisiin.
Mutta löytyy sentään meidän liigan sarjataulukko samalta sivustolta kuin virallisen salibandyn bundesliigan sarjataulukko. Vau.
Lumoava-korumallisto (www.lumoava.fi / www.lumoava.de) toimittaa Sunrise Avenuen pojille koristusta olemukseen. Toivo-riipus vilahtelee jo Sunrise Avenuen uudella videolla: http://www.youtube.com/watch?v=ATGF1wGq0-0
Kun bändi noinkin mainioita koruja suosii, niin piti tilata oikein liput orkesterin keikalle tänne Frankfurtiin. Olikohan se ensi kuun 16. päivä kun tulevat tuohon Neu-Isenburgiin soittamaan. Pitää käydä tarkistamassa, että on asianmukaiset korut kavereilla päällä
Saurum.de:stä tai amazon.de:stä noita koruja saapi mm. tilattua. Tietysti Suomesta käsin helpompi ehkä marssia jonkun kauppiaan pakeille ja ostaa suoraan. Kauppiaat taitavatkin olla listattuna sopivasti www.lumoava.fi:ssä.
Eilinen väsy onnistui jotenkin vielä vain yltymään. Tietysti 4h junamatkailu ei ihan levosta käy. Ja sitten kun lopulta kotona eilen illalla olin, niin väsy oli jo niin pitkällä, ettei unta saanut. Outoa.
Mutta ei auta kuin alkaa työjonoa taas purkamaan. Tai sitä jonoa, jonka sai reissulla itselleen tehtyä. Suurempia yllätyksiä ei toimistolla vanhempiin projekteihin liittyen odottanutkaan. Se oli kiva se.
Viiden viikon päästä alkaa jo loma lähestymään mukavasti. Pitäisi vaan jaksaa puurtaa sinne asti. Pitänee muistaa lenkkeillä koirien kanssa uutta virtaa saadakseen. “Koirien”-nimitys sen takia, että meillä on taas Gina-koira hoidossa ensi viikon lopuille saakka. Heiluvia häntiä odottaa siis kotona kaksi työpäivän päättymistä ja ulos pääsyä.
Vaikkei hotellissa mitään kummoisempaa vikaa ollut, heräilin monta kertaa yön aikana. Ja nyt on sitten sitä myöten aika väsy. Aamiaisen toivat hotellilla oikein huoneeseen. Kyseessä ei ollut mikään luksuspalvelu, vaan käytännön juttu, koska mitään ruokailutilaa ei hotellilla ollut.
Työpäivä oli oikeastaan jo yhden aikaan paketissa, joten suuntasin taaseen Utrechtin keskustaan. Josko vähän paremman vaikutelma valoisalla saisi. Ja saihan sitä. Aurinkokin sattui vielä mukavasti paistelemaan, joten parisen tuntia sujui ihan mukavasti.
Väsy alkoi vaan sen verran jaloissa jo painaa, että palasin messuille päivän päättymistä odottamaan ja tarkistamaan, että olisiko sittenkin uusi potentiaalisia asiakkaita tavattavissa. Junamatkalla saattaapi uni tulla aika makoisasti. Saa nähdä tuleeko passintarkastusta Saksan suuntaan ajettaessa…
Ainiin. Täällä on kaikenlaisten pienten pikaruokaloiden seinustalla aina “pikaruoka-automaatteja”. Kolikko automaattiin, luukku auki ja eväs luukusta ulos. Ja pitihän sitä tietenkin kokeilla. Jonkun jollain ilmeisesti lihakastikkeella täytetyn perunakrokettimaisen pötkylän söin. Ihan hauska tapa pikkuevästä ostaa.
Juu, terveisiä Hollannista. Työmatkaa pukkasi ja halpis-hotelli yllättäen tarjosikin wlan-mahdollisuuden. Ylläri siinä mielessä, että paikan nimi on niinkin hieno kuin “Little Siam”. Respassa ei kuitenkaan suureksi yllätykseksi näkynyt pieniä siamilaisia kaksosia, tai pieniä siamilaisia kissoja (kuuluisikohan niitä nykyään sanoa sitten laosilaisiksi kaksosiksi tai kissoiksi..).
Junamatkalla Saksasta Hollantiin taputtelin itseäni olalle, kun huomasin, että olin fiksuna kaverina jättänyt passin kotiin. Luulin jo, ettei mitään passeja rajalla kysellä, mutta kyllähän sieltä sitten passien kyselijät tulivat. Ajokortilla ja luovilla selityksillä kuitenkin uskoivat, että en ole pahojani tekemässä, vaan ihan hyvin aikein liikkeellä. Vähän oli kuitenkin kuumat paikat. Voipi olla, että ens kerralla muistaa passin ottaa matkaan.
Päivän päätyttyä ja hyvän ruoan jälkeen kävin kierroksen Utrechtin keskustaa kiertämässä. Yllättäen näin maanantai-iltana missään ei ollut mitään. Ja kun pimeäkin ennätti ennen kävelykierrosta tulla, eipä kaupunkia halkovissa kanaaleissakaan ollut juuri näkemistä. Joten ennen kuin huomasinkaan olin jo kävelemässä takaisin hotellille. Ja täällä ollaan.
Eilen, sunnuntaina, oli lisäksi vielä salibandyssä pelipäivä Länsi-Saksan Regionalliigassa, joten olo on melko poikki. Turpaan tuli peleissä (toisessa tosin “vasta” jatkoajalla). Omaan sarakkeeseen taisi tulla kumpaankin peliin kaksi maalia ja kaksi minuuttia pahojen poikien boksissa. Harvemmin sieltä käsin tulee pelejä katseltua.
Onneksi tämä työreissu ei ole kovin pitkä ja pääsen jo huomenna kotiin. Ja ensi sunnuntaina taas tuota sählyä harjoittamaan, kun on liigan seuraava pelipäivä.
.